Diipeist parempaan.

                                                                     


                                                                          Tsädäm!

Meikän edellinen postaus oli syvien paskojen alaisena kirjoitettua horinaa. Tää kausi on vain hankalaa aikaa. Ahdistukset hyökkää varoittamatta ja päräyttää suoraa kaaliin. Niit ei voi väistää eikä niitä vastaan oikeen voi taistellakkaan. Onneksi ne menee yleensä ohi. Vaikka hapen saanti on aika vaikeeta silloin, niin onneksi happi alkaa pian kuitenkin virrata keuhkoihin ja elämä tuntuu taas paremmalta.
       En siis halua kuolla, vaikka mieli huutaakin minulle liian usein niin. Se on alitajuntaan tarttunut pöpö, joka ei ola lähteäkseen mun mielestä. Ärsyttävää, mutta totta. Minulla on monta syytä elää. Minulla on hyvä äiti, joka jaksaa minusta vielä huolehtia, vaikka oon varmasti todella raskas elätettävä. Ei varmasti oo heleppoa ku aikuinen äijä kotona raivoaa. Minulla on myös todella ihana ja rakas tyttöystävä, joka ei näytä isommastakaan hätkähtävän ja jaksaa minua vaikka oon todella hankala. Ei moni jaksais. Mun monet kaudet, persoonat ja muut on hankalia seuralaisia. Ja minulla on ihania ystäviä, jotka ymmärtävät minua. Käsittämätöntä. En voi sanoa muuta kuin kiitos. Kiitos tosi paljon, että olette minun elämässäni. Myös harrastukseni jaksavat antaa potkua huomiseenki päivään ja antavat tilaa haaveilulle. Yks harrastuksistani on tää bloggailu. Eniten toi Tumblr.
       Nyt tuntuu hiukan paremmalta taas kun kävin vaihteeksi liikkumassa. Fillaroin fixilläni 22km lenkin ihan kaikes rauhas ja kävin puolimatkas kaupassakin. Tälle viikkoa oon fillaroinu n.80km eli ei enään paljoa, että pärähtäs 100km tälle viikkoo. Eli positiivisiaki asioita tälle lähiaikoina tullu. Liikunta on hyvä mieliala-lääke ja myöski unilääke ku reipas ulkoilmalenkki pistää sopivasti väsyttämään. Ja mikä parasta, ei saletisti tarvi olla minkään lääkeyhtiön orja.


                                                   Vähä vielä musaa Henkalta yömyssyks!  


                                                                     Mitä sä luulit?! 
                                                              Että mä kuolin vittuuu? 
                                                                        HAHAA! 
                                                                    Nii kuolinkii! 
                                                                Mutta mä palasin!