Minä pikkuhiljaa ymmärrän ja tajuan, etten kuulu tähän maailmaan, jossa elän. Haluan pois. Johonkin sellaiseen paikkaan, jossa sieluni saa rauhan ja tunnen oloni kotoisaksi. Jonnekki missä ihminen on osa luontoa, jonnekki missä ei ole rahaa, ei bisneksiä, ei lakeja, ei ihmisten välistä hierarkiaa, ei kapitalismia eikä rasismia ja niin edelleen. Asioita on lukuisia, joita tältä paikalta edellytän ja tälläinen paikka taitaa löytyä vain mielikuvitusmaailmastani. Valitettavasti. Haluan kuitenkin vain pois tästä oravanpyörästä, orjatyövoimasta, pelinappulana olemisesta. Haluan vain itse päättää elämästäni, sillä elän vain yhdesti ja itseäni varten. Vaikka ajattelen liikaa epäitsekkäästi, niin silti tajuan, että vaikka kuinka haluan auttaa muita ja tehdä muiden olon paremmaksi, niin en pelasta sillä itseäni. Aion jatkossakin auttaa muita, mutta haluan löytää sielulleni rauhan. Löytyykö se sitten mistä, sillä ei ole väliä. Olen vain kyllästynyt tähän tuskaan ja pahaan oloon. Ihmisen kuuluisi palata takaisin luontoon ja olla osa luontoa. Ei mulla tässä oikein muuta tällä kertaa. Minä rakastan ja vihaan tätä maailmaa.
Kuva kuvastaa fiilistäni. Olen hyvin kateellinen kuvan henkilölle!
Samaistun tekstiin aika lailla täydellisesti. Valitettavasti ihmisrotu on sellainen, ettei noita asioita ainakaan ihan äkkiä saada poistettua. Pitäisi vain sopeutua ja tehdä elämästä niin mielekästä kuin siitä ikinä saa. Niin väärältä kuin se tuntuukin...
VastaaPoistaOmpas mukavaa kun joku ajattelee samalla tavoin. Olet oikeassa ja niin kauan kuin ahneita ja itsekkäitä ihmisiä on, niin, niin kauan tämä maailma kärsii noista asioita. Sopeutuminen ainakin itsellä on vaikeaa ja mielestäni se ei ole edes pakollista. Maailma on kuitenkin vapaa ja voi näin elää omassa maailmasa, onko se sittenkin sopeutumista. Ihan sama. *naurahdus*
VastaaPoista